Historiaa
Sitomo
Muinaiset luolamaalaukset ovat osoitus ihmisen tarpeesta ilmaista itseään kuvilla.
Kuvat pelkistyivät ajan myötä kirjaimiksi - syntyi kirjoitus. Kirjoitusalustana käytettiin
aluksi savi- tai kivitauluja. Papyrus-kaislan lehti ja ohueksi työstetty nahka,
pergamentti, soveltuivat hyvin kirjoittamiseen. Kiinasta levisi 700 luvulla tieto
uudesta, kevyestä kirjoitusmateriaalista - paperista, joka mahdollisti
kirjoittamisen lisäksi kuvien ja kirjainten painamisen siihen puulevyllä.
Kuvat pelkistyivät ajan myötä kirjaimiksi - syntyi kirjoitus. Kirjoitusalustana käytettiin
aluksi savi- tai kivitauluja. Papyrus-kaislan lehti ja ohueksi työstetty nahka,
pergamentti, soveltuivat hyvin kirjoittamiseen. Kiinasta levisi 700 luvulla tieto
uudesta, kevyestä kirjoitusmateriaalista - paperista, joka mahdollisti
kirjoittamisen lisäksi kuvien ja kirjainten painamisen siihen puulevyllä.
| Papyrys ja pergamentti käärittiin aluksi rullalle säilytystä varten. Myöhemmin ne leikattiin paperin tapaan sopivan kokoisiksi, suorakaiteen muotoisiksi levyiksi, jotka neulottiin nipuiksi. Sivuniput kiinnitettiin suojaaviin puukansiin - syntyi nykyisen kirjan muoto. Muinaiset egyptiläiset kristityt, koptit, kehittivät tekniikan, jossa sivuniput ommeltiin toisiinsa ja kansiin linkkipistoilla. Tätä ns. koptisidosta voidaan pitää nykyaikaisen kirjan alkumuotona. Kirjan selkää alettiin vahvistaa nahasta tai langasta valmistetuilla tuilla, joihin lehtiniput neulottiin. Alettiin myös käyttää liimaa, joka vahvisti selkää edelleen. Kehitettiin erityisen hienoja pergamentteja, papereita ja nahkoja, jotka mahdollis- tivat monipuolisen suunnittelun ja toteutuksen. Nykyaikaisen kirjan rakenne- periaate selkineen, kansineen ja taipeineen kehittyi 1400-luvulla. Tuolloin kehi- tetyt menetelmät ja välineet ovat edelleen käytössä käsinsidonnassa. Paperi, nahka ja kangas ovat vieläkin ne perusmateriaalit, joista nykyaikainen kirja muodostuu. Taittoluu, sitojanveitsi ja nitomakehikko ovat edelleen käsinsitojan keskeisiä työkaluja. Kirjallisuuden monistamisen ja säilyttämisen keskuksiksi muodostuivat luostarit. Kirjat olivat suuria ja koristelultaan yksinkertaisia. Ruhtinaiden kiinnostus kirjoihin laajensi vähitellen kirjantekijöiden ammattikuntaa myös luostareiden ulkopuolelle. Kansia alettiin verhoilla nahan lisäksi myös kalliilla tekstiileillä. Koristeluun käytet- tiin hopeaa, helmiä, norsunluuta ja jalokiviä. | |
| Teollinen vallankumous ja koneellinen valmistus yksinkertaisti kirjan rakennetta, kokonahkapäällys korvautui enenevässä määrin paperilla, kalliit kankaat vaihtuivat halvempiin, paperivahvisteisiin kluutteihin ja keinomateriaaleihin. Nykyaikainen pokkari on koneellisesti valmistettu, yksinkertainen ja halpa. Sen kauneusarvo on usein vähäinen. Käsin sidottu kirja on jälleen kallis, kaunis harvinaisuus. | |